Lähtöömme on enää alle kuukausi! Vähemmästäkin alkaa jännittää. Vaikka kaikki viisumi- ja työkuviot eivät olekaan vielä selvillä, yksi merkittävä etappi…
Kaledonistien yhtenä tehtävänä on viedä suomalaista kulttuuria maailmalle, ja mikä parempi tuliainen Kanadaan vietäväksi kuin suomalainen tee! Kävin eilen nuuskuttelemassa…
Kaledonistien vuosikokous pidettiin 21.02.2015. Paikalle saapui uuden hallituksen lisäksi myös muutama alumni, mikä ilostutti meitä kovasti! Oli mielenkiintoista kuulla, minkälaisia…
Kaledonistit, kavereiden kesken ”kalet”, tapasivat taas viime perjantaina pienimuotoisen kokoustamisen ja suunnittelupalaverin merkeissä, vaikka keskiössä olikin (tietysti!) allekirjoittaneen tuparit. Uudessa…
Moi kaikki! Vuosi 2015 on pyörähtänyt käyntiin ja sen myötä myös uusien Kaledonistien toiminta. Kesän reissua on jo alettu innolla…
