Kanadan-vaihdossa on vierähtänyt nyt melkein kuukausi, ja jokainen kale on päässyt viimein myös työn makuun – allekirjoittanut tosin vasta kymmenen päivää muita myöhemmin pienoisen kommunikaatiovirheen vuoksi.
Aloitin työt 20 kesäkuuta Docucomm–nimisessä yrityksessä, joka myy yrityksille toimistotarvikkeita, kuten tulostimia, mustetta ja paperia. Tehtäväni on tällä hetkellä toimia vastaanottovirkailijana, eli vastailla puheluihin ja ohjata niitä eteenpäin oikeille henkilöille, ottaa vastaan tilauksia puhelimitse, sekä faxata, arkistoida ja postittaa laskuja.
Työaikani on periaatteessa yhdeksästä viiteen, mutta saan joustavasti saapua ja lähteä bussin aikataulujen mukaan. Yrityksessä on tällä hetkellä päälle 30 työntekijää, jotka toimivat hallintotiimissä (johon kuulun itsekin), myyjiinä sekä varastotyöntekijöinä. Jonkinnäköisiä yhtenäisyyksiä tiettyyn toimistoelämää kuvaavaan tv-sarjaan on siis havaittavissa.
Opiskelen suomessa luokanopettajaksi, ja toimistotyö oli minulle täysin vierasta. En siis oikein pysty kertomaan kanadalaisen ja suomalaisen toimistokulttuurin eroista – jätettäköön tämä osuus jonkin toisen kalen harteille. Kollegat olivat kuitenkin todella ymmärtäväisiä, kun ensimmäisenä päivänä onnistuin vähän väliä katkaisemaan puheluita, tai yhdistin asiakkaita aivan väärille henkilöille. Postimerkkikone oli aluksi myös täysin kryptinen laite, jonka käyttö piti opetella useampaankin otteeseen eri ihmisten kanssa. Onneksi kollegoillani näytti olevan varsin rautaiset hermot, kun väitin jo itsevarmasti hallitsevani tuon mystisen koneen käytön, mutta onnistuin kuitenkin sammutamaan ja lukitsemaan koko laitteen.
Puhelimeen vastatessa pitää kanadalaiseen tyyliin aluksi kiittää asiakasta
Vaikeinta työssäni on varmaankin itse matka töihin. Docucommin toimisto ei sijaitse nimittäin ollenkaan Torontossa, vaan toisessa kaupungissa nimeltä Mississauga. Matka kestää ilman suurempia ruuhkia noin tunnin: hyppään ammulla metroon, ja suuntaan Islington-asemalle, ja sieltä nappaan bussin, joka huristelee moottoriteitä pitkin toimiston viereen. Toistaiseksi matka on kuitenkin sujunut varsin leppoisissa merkeissä. Olen myös huomannut, että täällä näyttäisi olevan varsin yleistä nukkua työmatkalla sekä meno- että paluusuuntaan. Parhaimmillaan (tai pahimmillaan?) jopa puolet matkustajista bussissa tai metrovaunussa ottaa matkan aikana powernapin.
Kanadalainen viestittelytapa on melko muodollinen, ja kuumottelinkin aluksi sähköposteja lukiessani, tulisiko työpaikalla vallitsemaan todella jäykkä tunnelma. Loppujen lopuksi työ on kuitenkin osoittautunut mukavaksi ja meininki toimistossa on kohtalaisen rento: aamulla kollegat muistavat muun muassa aina huolehtia, sujuiko työmatkani hyvin (olen ilmeisesti toimiston ainoa työntekijä, joka ei omista autoa). Monesti joku tuo leivonnaisia tai esimies saattaa hakea kaikille kahvit läheisestä Tim Hortonsista. Aamuisin usein joku laittaa radion soimaan taustalle (joka on tosin johtanut siihen, että kuuntelen Thank You Nextiä nyt noin kuudesti päivässä). Minulta myös tiedusteltiin haluaisinko liittyä toimiston yhteiseen lottoon, josta jouduin kuitenkin kohteliaasti kieltäytymään, sillä vahvasti epäilen, ettei kanadan lotosta voittoa heru, mikäli maan kansalaisuus puuttuu.
Toisaalta taidan olla koko kaupungin ainoa henkilö, joka ei liiku autolla
Lähitulevaisuudessa pääsen mahdollisesti vielä kuvaamaan ja editoimaan videoita, joissa opastetaan asiakkaita toimistotarvikkeiden käytössä, ja tästä olenkin erityisen innoissani. Toisaalta olen nyt jo erittäin tyytyväinen työhöni: on mukava huomata, kun maanantai-aamuna fiilis töihin lähtiessä on positiivinen, ja tulevaa viikkoa odottaa hyvissä mielin.
Regards,
Janina
P.S.
Alkaessani kirjoittaa tätä postausta en tajunnutkaan, kuinka tuskantäyteistä on kirjoittaminen, kun näppäimistöstä ei löydykään tuttuja ä ja ö – kirjaimia