Tuomaksen työpaikat, osa 2

Jo ennen Kanadaan lähtöä olin kuullut huhuja, että saattaisin päästä järjestämään Pan-Amerikan kisoja. Vaikka olin itse hädin tuskin kuullut tällaisista kisoista, kyseessä oli sekä Montréalin- (1976), Calgaryn- (1988) että Vancouverin-olympialaisia (2010) suurempi urheilutapahtuma. Joka tapauksessa olin aika innoissani tästä mahdollisuudesta!

Vielä Suomessa ollessani minua haastateltiin Skypen välityksellä. Haastattelun jälkeen fiilis ei ollut maailman vakuuttunein — lähinnä oman heikon valmistautumiseni takia. En oikein ollut perillä siitä, mihin olin (mahdollisesti) lähdössä mukaan. En edes tiennyt, olisiko kyseessä palkallinen vai vapaaehtoistyö.

Myöhemmin sain kuitenkin sähköpostia aiheeseen liittyen, joten aloin olla luottavainen työpaikan suhteen. Sain ohjeet tulostaa ja allekirjoittaa ison kasan lomakkeita ja sopimuksia. Tässä vaiheessa tajusin, etten ollutkaan töissä missään varsinaisessa kisaorganisaatiossa, vaan konsulttifirmassa, joka oli valittu järjestämään kisojen liikenne- ja logistiikkasuunnittelua.

Firma oli minulle ennestään tuntematon: IBI Group. Suomessa sillä ei ole toimintaa, ja koko Euroopassakin vain muutamassa maassa, mutta Kanadassa ja erityisesti pääkonttorikaupunki Torontossa yritys on merkittävä.

IBI Group
Logo firman aulassa.

Suurin osa IBI Groupin kisatyövoimasta voitiin jakaa kahteen tehtävään: logistiikkakoordinaattorit — joihin itse kuuluin — ja ne toiset, joiden titteli Spectator Transportation Coordinator kuulostaa suomeksi käännettynä todella tökeröltä. Suuria käytännöneroja ei eri roolien välillä ollut, mutta viime kädessä STC:t olivat meitä ylemmässä vastuussa kaikesta.

Isot kisat vaativat paljon tilaa, joten kaikkea ei todellakaan voitu järjestää Toronton keskustassa. Itse päädyin työskentelemään sulkapallo-, pöytätennis- ja vesipoolokisapaikalla Markhamin kaupungissa, noin 30 kilometrin päässä kotoa. Markhamissa on noin 300 000 asukasta, ja se muistuttaa rakenteeltaan Vantaata ja Espoota. Joka paikkaan täytyy siis käytännössä mennä autolla.

Markhamin parkkipaikalle ohjaava kyltti.
Näiden kylttien avulla autoilijat suunnistivat kisapaikalle.

Pitkän ja vaihtoja vaativan työmatkan ja outojen työaikojen takia olin vähän huolissani siitä, kuinka paljon aikaa joutuisinkaan käyttämään siirtymisiin. Huoliini suhtauduttiin onneksi asiaankuuluvalla vakavuudella, ja sain kulkea työmatkani Ontarion liikenneministeriöltä lainatulla autolla. Kaiken kruunasi se, että sain käyttää moottoriteiden kimppakyytikaistoja, koska auto oli hybridi. (Tämä logiikka jäi minulle kyllä hieman epäselväksi.)

Varsinainen työpisteemme oli muutaman sadan metrin päässä urheilukentistä, parkkipaikalla. Yhdessä STC:n kanssa me logistiikkakoordinaattorit vastasimme siitä, että parkkipaikalla kaikki sujuu niin kuin pitää. Apuna meillä oli onneksi myös pysäköinninvalvontafirman työntekijöitä, jotka ohjasivat autot oikeisiin paikkoihin.

Päivystyskoppi
Tässä kopissa päivystimme STC:n kanssa.

Ehdottomasti siistein ja tärkein osa tätä duunia oli kuitenkin se, että logistiikkakoordinaattorilla oli aina työtehtävissä käytössään auto. Eikä mikä tahansa auto, vaan levottoman iso ja tuliterä Ford F-250 Super Duty. Tämä 6,2-litraisella V8-moottorilla varustettu auto vaati outojen mittojensa takia aluksi hieman totuttelua, mutta ei aikaakaan, kun olin ratissa kuin kotonani. Tällä autolla sitten hoidettiin kaikki mahdollinen parkkipaikan logistiikkaan liittyvä: aitojen hakemisesta ruoan hakemiseen ja roskien kuskaamisesta kylttitarkistuskierroksiin.

Työntekijöiden illallista hakemassa.
Logistiikkakoordinaattori töissä.
Logistiikkakoordinaattori ja auto
Logistiikkakoordinaattori autonsa kanssa. Kelpaa hymyillä.

Heinäkuun lopussa kisat saatiin päätökseen, ja minä aloitin kesälomani.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*