Vähemmistökokemus

Aito Toronto-kokemus on tuntea olevansa (ulkonäön perusteella) vähemmistöä. Liikkuu sitten Chinatownissa tai ihan tässä yliopistokampuksella, vaalea pohjoismainen on harvinainen näky.

Vähemmistön edustajia vierailemassa samaa vähemmistöä edustavan arkkitehdin suunnittelemalla kaupungintalolla.

Vaikka Toronton eri kaupunginosilla on oma henki, alueet ei ole täysin jakautuneita, eikä missään tunne oloaan ulkonäön perusteella epämiellyttäväksi. Esimerkiks meijän paikallinen korealaistaustanen kaveri oli matkalla Detroitissa ja tunsi ittensä siellä mustien asuinalueella täysin ulkopuoliseks ja valkoseks – vaikka on ulkonäöltään aasialainen. Sitä ei Torontossa käy.

Chinatownissa voi tuntee olevansa vähemmistöä.

Edellisen Suomessa käyneen kanadalaisryhmän taustat on myös tyypillisen kanadalaiset: juuria on niin irlantilaisia, norjalais-espanjalaisia, puolalaisia, ghanalaisia kuin malesialaisiakin.

Kaikki tää ilmentää sitä, et ei ole – eikä ole koskaan ollukaan – yhtä kanadalaisuutta. Täällä tajutaan, et monenki polven kanadalaiset on (alkuperäiskansoja lukuun ottamatta) siirtolaisten jälkeläisiä. Totta kai täälläkin on jaottelua meihin ja muihin, ja rasistisia asenteita on puolin ja toisin. Silti kukaan vähänkään sivistynyt ihminen ei täällä voi esittääkään, et on olemassa jokin muuttumaton ainoa oikea ”peruskanadalaisuus”.

Kanadan politiikka onki 1970-luvulta asti ollut virallisesti monikulttuurisuuspolitiikkaa, jolla pyritään tekemään maasta ”kulttuurien mosaiikki”: kaikkien kulttuurien annetaan kukkia eikä pyritä saamaan aikaan mitään amerikkalaista ”melting potia”. Kun voi ylläpitää omaa kulttuurista identiteettiään eikä tunne sen olevan uhattuna, on myös huomattavan paljon helpompi avata omaa kulttuuriaan muille.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *